Hyvää uutta vuotta 2015

31.12.2014


Sokerivaltakunta kiittää kaikkia lukijoita ja tykkääjiä aktiviisuudesta ja palautteesta. Toivottavasti meitä on vielä enemmän ensi vuonna.  Kuluva vuosi oli täynnä hyvää ruokaa ja ihania leipomuksia. Yritämme jatkaa samaan malliin.

Hyvää ja onnellista Uutta Vuotta 2015 teille kaikille toivoo Sokerivaltakunta!


8

SAKSAN PIPARLEIVOKSET

17.12.2014



 Taikina:

2 dl siirappia
2 dl sokeria
1½ rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
250 g margariinia
2 munaa
10 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl soodaa
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää rasva kuumaan seokseen ja sekoittele välillä. Anna seoksen jäähtyä. Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan. Anna taikinan maustua ja kovettua viileässä seuraavaan päivään.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli jokaisen uunipellin kokoiseksi. Paista levyt 10 minuuttia 200:ssa asteessa. Levyt kohoaa hyvin ja ne pitäisi jäädä oikein pehmeiksi. Jäähdytä hyvin.

Väliin:

-luumumarmelaadia
Levitä toiselle pohjalle reilusti luumumarmelaadia ja peitä toisella pohjalla, laita jotain painoa päälle (minä laitoin pellin ja muutaman maitopurkin) ja anna olla jääkaapissa vaikka yön yli.

Kuorrute:

2 dl kermaa
300 g tummaa suklaata
Kuumenna kerma kiehuvaksi ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita hyvin, että suklaa sulaa, mutta älä vatkaa. Jäähdytä huoneenläpöiseksi.
Leikka piparit haluamasi muotoisiksi. Voit leikata ruutuja tai ottaa erilaisia kuvioita piparimuotien avulla. Saksan joululeivoksia voit kuoruttaa ganache-kuorrutteella tai sokerimassalla ja koristeella syötävällä kimallejauheella ja koristeilla.

Vinkki:

Ylimääräinen ganache-kuorrutte säilyy jääkaapissa useita viikkoja. Huoneenlämpöisenä vatkattu ihanaksi suklaakreemiksi, millä voi täyttää ja koristella kuppikakkuja ja leivoksia, jopa lettuja. Lämmitettynä sopii hyvin jäätelökastikkeeksi!







In Bosnian language:

Medenjaci kao Medeno srce

Tijesto:

2 dl javorovog sirupa ili meda
2 dl secera
1½ kasika cimeta
2 kasicice mljevenih karanfilcica
2 kasicica mljevenog djumbira
1 kasicica ribane kore od narandze
250 g margarina
2 jaja
10 dl brasna
2 kasicice sode
Prokuhati sirup/med, secer i zacine. U vruce staviti margarin i mijesati dok se ne istopi. Ohladiti. Dodati jaja i brasno u koje je umijesana soda. Ostaviti tijesto preko noci u frizideru da se ukusi sjedine.
Podijeliti smjesu na dva dijela i razviti na velicinu pleha. Peci 10 minuta na 200 stepeni. Tijesto ce dobro nadoci i treba da bude mekano kad izvadite iz rerne. Ostaviti da se potpuno ohladi.

Fil:

- pekmez od sljiva

Premazati jednu koru obilno sa pekmezom i staviti odozgo drugu koru. Pritisnuti sa daskom za rezanje i staviti odozgo nesto tesko, npr. 2-3 tetrapaka mlijeka. Ostaviti u frizideru preko noci.

Glazura:

2 dl vrhnja za slag
300 g tamne cokolade

Prokuhati vrhnje i dodati usitnjenu cokoladu. Mijesati lagano, da se cokolada istopi. Ne mutiti!

Izrezati medenjake na zeljenu velicinu (npr. 2,5x2,5 cm) ili vaditi modlicom zeljene oblike. Umakati u cokoladnu glazuru i redati na papir za pecenje, te ostaviti da se glazura stegne.
Medenjake mozete obloziti fondant masom ili preliti preljevom od mljevenog secera, kao mignone.
Ukrasiti svjetlucavim jestivim ukrasima za kolace.

Savjet:

Preostalu glazuru od cokolade mozete drzati u frizideru nekoliko sedmica (ja ne mogu, ja sve odmah pojedem ;)).
Ako je sobne temperature, mozete je lako umutiti u pjenastu cokoladnu kremu i npr. ukrasiti muffinse.
Mozete takodjer ponovo zagrijati glazuru i koristiti kao preljev za sladoled.

0

Piparkakkutalo, vm 2014/4 (Nuuskamuikkusen teltta)

16.12.2014




7

Piparkakkutalo, vm 2014/3

14.12.2014


4

Suklainen joulukuusi

12.12.2014



Pari päivää sitten saapui ihana palkinto leivontafoorumin marraskuun haasteen osallistumisesta. Osallistuin Omenainen tosca-ohjeella ja sen resepti löytyy tästä.  

Omenainen tosca


Postimies toi paketin ihan kotiovelle ja sieltä paljastui Silikomart-merkkinen 3D-joulukuusi suklaamuoti.


Ennen kuin ehdin muistaa ottaa kuvia, suklaa oli jo temperoitu ja muotti jääkaapissa. Tein heti kaksi joulukuusta lahjaksi ja sen takia en ole käyttänyt alkuperäistä kuusen telinettä. Askartelin styroksista ja syömapuikosta kuusen telineen ja se toimi oikein hyvin. Kiitos LF-tiimille tästä ihanasta palkinnosta! 

Edessäni on vielä pikkuleipä-kuusen teko, joka todella houkuttelee tekemään, mutta en ole varma ehtisinkö tänä jouluna sen tehdä, sillä jotain kivaa meininkiä on minulle luvassa jouluksi.
Mutta tästä kirjoitan joulun jälkeen.......




6

Saaristolaisleipä, tuorejuustolisukkeet ja piparkakkutoffee

10.12.2014

Tässä on minun ensimmäinen itse leivottu Saaristolaisleipä. Kiitos SLY-parini, kun annoit minulle inspiraatiota tekemään tätä (selitys löyty tässä). Maistui kyllä!

Ja tässä nyt ohjeet, teillekin:

SAARISTOLAISLEIPÄ
3 kpl

Ainekset:
1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl Dansukker Tummaa siirappia tai Leipäsiirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä- tai ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
siirappivettä
(1 osa siirappia, 3 osaa vettä)

Lämmitä piimä ja sekoita joukkoon hiiva ja muut ainekset. Anna taikinan nousta 1½ tuntia.
Jaa taikina kolmeen litran kartonkivuokaan. Paista leipä uunin alimalla ritilätasolla 175 asteessa noin 2 tuntia. Valele siirappivedellä, kun leivät ovat kypsyneet noin 1½ tuntia.
Kumoa kypsät leivät vuoista ritilälle liinan alle jäähtymään.
Anna leipien tekeytyä viileässä pari-kolme päivää, niin ne ovat parhaimmillaan.
Vinkki!
Anna leipä lahjaksi kartongista valmistetussa leipävuoassa.




Ja kun leivän paistoaika oli niin pitkä, minä mietin mitä muuta voisin tehdä. Vaihtoehtona oli tuorejuustolisuke saaristolaisleivälle tai piparkakkutoffee.






Aloitin Piparkakkutoffeella!

1 dl kuohukermaa
0,5 dl siirappia
0,5 dl sokeria
1 tl piparkakkumaustetta (SLY-parini suositteli Santa Marian!)

Sekoita kaikii aineet suuressa lasikulhossa (SLY-parini kirjoitti: "itsellä oli sellainen pyöreähkö myös pohjasta, toisen satsin tein "suorareuna ylös" kulho ja siinä ei onnistunut"). Kuumenna mikrossa täydellä teholla n. 6 min. Sekoita ja kuumenna vielä 2 min. Kaada seos leivinpaperin päälle pienehköön neliskanttiseen muoviastiaan ja anna jäähtyä.
Leikkaa paloiksi ja kääri sellofaaniin tai kuten SLY-parini laita minimuffinssivuokiin muutamia paloja.

Oma mikroni taitaa olla liian tehokas, sillä minä sain kovat karamellit, enkä edes voinut leikata, vaan särjin niitä pienimmäksi. Se ei kuitenkaan vaikuttanut makuun. Olihan ne hyviä!


Tein myös tuorejuustolisukeen, sillä meillä tuorejuustoa aina löytyy (syy löytyy tässä). Tein puolet ohjeen määstä, enkä ehtinyt ottaa kuvia, mutta teen niitä uudellen ja varmasti ehdin lisätä.

Savuporo-omenatuorejuusto

100 g Kylmä savuporo leikkeleitä
450 g tuorejuustoa
1,5 Golden delicious omenaa

Pilko Savuporoleikkeet ohueksi siivuiksi ja sitten pieniksi kuutioiksi. Kuori omenata ja paloittele pienen pieniks kuutioiksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita. Lusikoi pienien saaristolaisleipä palojen päälle. Koristele vaikka persiljalla.

Tuorejuustopallot
noin 25 kpl

400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g voita
1 pkt pippurisekoitusta / (noin 2 ruukkua) ruohosipulisilppua

Notkista huoneenlämpöinenn voi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja vatkaa massa hyvin sekaisin. Nosta jääkaappiin jähmettymään. Pyörittele massa palloiksi ja pyörittele pippurisekoituksessa tai ruohosipulisilpussa.

Vinkki! Jos massa on kovettunut liikaa, anna sen pehmentyä hetki huoneenlämmössä ennen palloiksi pyörttelyä. Jos pippurisekoitus sisältää paljon suolaa, niin SLY-ni suosittele käyttämään suolaamatonta voita.

Vinkki! Voit pyöritellä pallot myös muussa herkullisessa kuorrutteessa. Paahdettusipuli voisi olla myös yksi vaihtoehto.

6

Piparinen seinä-/kuusenkoriste

9.12.2014
Viime aikoina olen kokenut surua. Menetin perheenjäsenen, parhaan ystävän... äitini ♥
Kolmen vuoden sisällä menetin molemmat vanhemmat. Tämä aika on ollut erittäin hankala minulle, enkä olisi selvinnyt, ellei oma perheeni olisi ollut tukenani. Surun aikana tuli esille asia, jonka jo tiesin entisestä, mutta nyt se sai vielä isomman merkityksen; oma koti kullan kallis. Se ei tarkoita taloa, asuntoa, mökkiä, telttaa.... vaan sitä mikä tekee asuinpaikastasi kodin: perheesi ♥, lemmikit ja kaikki pienet asiat, jotka tuovat kivan, mukavan ja turvallisen olon. Koti on paikka joka pitäisi sijoittaa sydämen keskelle! Ja sen pitäisi suojata kaikesta pahasta!

Tästä ajatuksesta on syntynyt inspiraatio Leivontafoorumin joulukuun haasteeseen: Piparinen koriste:
"Tehdään piparkakkutaikinasta koriste, joka voi olla kuusenkoriste, pöytäkoriste, paikkakortti.. lahjapaketin päälle soveltuva (itse vietäessä)…MUTTA ei kuitenkaan piparkakkutaloa, vaan jokin myös kahvipöytäänkin soveltuva! 
- tavalliseen tapaan joku osa uunissa paistettu"

Piparkakkutalon touhun jälkeen, taikinatähdestä tein tämmöisen seinä-/kuusenkoristeen!


Taikina:
(3-4 pellilistä isoja pipareita)

2 dl siirappia
2 dl sokeria
1½ rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
250 g margariinia
2 munaa
10 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl soodaa
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää rasva kuumaan seokseen ja sekoittele välillä. Anna seoksen jäähtyä. Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan. Anna taikinan maustua ja kovettua viileässä seuraavaan päivään.
Kauli piparkakkutaikina ohueksi levyksi ja paina muoteilla.
Paista piparkakut 220 asteessa 4-5 minuuttia.

Koristelu:

-pikeeri
-tomuväri (kultainen ja burgundinpunainen)
-koristenauha

Pikeeri:

1 valkuainen
2 dl tomusokeria
pari tippaa sitruunamehua

Vatkaa valkuainen ja tomusokeri vaahdoksi, noin pari minuuttia. Lisää sitruunamehu ja vatkaa vielä pari minuuttia. Laita pursotuspussiin ja pursottele koristeita piparin päälle.
Minä liimasin pikeerilla talopiparin sydänpiparin päälle, niin että koti olisi sydämen keskellä.
Anna kovettua yön yli ja värjää piparit tomuväreillä siveltimen avulla. 
Pujota nauha ja pistä roikkumaan, vaikka kunniapaikalle: keskelle seinää!



0

Piparkakkutalo, vm 2014/2

8.12.2014











0

Tuhannen ja yhden yön cupcakes

7.12.2014
by Amra

Kotiblogit


Nämä cupcakes ovat jo nähneet valoa Kotiblogit-lehdessä, joulunumerossa, mutta itse olen kuitenkin ajatellut, että blogissa niitä voisin jakaa teidän kanssanne joulun lähempänä ajankohtana. Oli huikea ilo leipoa niitä, koska tämä suklaamuffinssitaikina on niin ihastuttava, mehevä ja maistuva, etten varmasti ylikehua jos sanon: maailman parhaita. Sen päälle ei tarvinnut paljon muuta kuin ripaus appelsiinia, mikä tuli näppärästi valmiiksi maustetusta appelsiinituorejuustosta. Maustamatonta tuorejuustoa voi toki itse maustaa lisäämällä tuorepuristettua appelsinimehua ja appelsininkuorta, mutta ajattelin, että joulun aikana, kun on muuten kiirettä ja turhaa stressiä, näin voi päästä helpommalla, mausta tinkimättä. Koristeet voit tehdä paljon etukäteen, tai käyttää valmiita koristeita. Tavallisista ruokakaupoista saat nykyään hienon näköisiä kakkukoristeita ja nonparellejä. Käytä luovuutta ja mielikuvitusta. Äläkä pelkää värejä!

Tässä postauksessa osa kuvista on otettu by ♥Amra♥

by Amra

by Amra

by Amra


12 kpl


Pohja:

1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rl kaakaojauhetta (sokeritonta)
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl soodaa
- Sekoita keskenään kuivat aineet
1 kananmuna
1 dl maitorahkaa
1 dl maitoa
- Sekoita nämä keskenään
75g sulatettua voita
- Kaada nesteseos kuivien aineiden päälle ja sitten voi. Sekoita keskenään ruokalusikalla varovasti.
Kaada taikina muffinsivuokiin. Paista uunissa  200 asteessa noin 10 minuttia.

Kuorrute:

200 g appelsiininmakuista tuorejuustoa
2 dl kermaa
Vatkaa kerma ja lisää huoneenlämpöinen tuorejuusto. Pursota kuorrute muffinsien päälle ja koristele.

Vinkki:

Sokerimassakoristetta voit tehdä etukäteen, sillä ne säilyvät suljetussa rasiassa useita viikkoja!
Joulupallokoristeet teet pyörittämällä sokerimassasta pienet pallot. Laita pallot muoviseen rasiaan ja lisää hieman kimallejauhetta. Ravistele rasia, niin että pallot pyörivät sisällä ja kimallejauhe tarttuu palloihin. Asettele pallot kuorrutteen päälle.

Voit myös koristella kuppikakkuja ripottelemalla kimallejauhetta kuorrutteen päälle ja lisäämällä hopeita ja kultaisia koristeita ja strösseleitä. Mielikuvitus on vain rajana.









2

Omenainen tosca



Äidin hautajaisiin leivoin kaiken itse. Se oli pienin asia minkä vielä olisin voinut tehdä. Leivoin kaikenlaista, myöskin äidin lemppareita baklava-leivoksia, jotka onnistuivat paremmin kuin koskaan ennen. Harmi, ettei äiti päässyt maistamaan.

Baklava-leivos


Baklava-leivos

Toinen superonnistunut leivos oli toscapiirakka. Sen ohjeen olen löytänyt Leivontafoorumin kautta. Nimittäin, marraskuun haaste oli Leipomus, jonka ajattelin testata! ("...Valitse siis haasteketjuista 2012-2013 jokin mieltäsi lämmittänyt makea leipomus ja tee siitä toisinto muuttamatta itse reseptiä...") ja vaikka ei huvittanut osallistua, satunnaisesti selailin minkälaisia leipomuksia oli tehty ennen ja kun löysin tämän toscan, tiesin että leivon sen hautajaisiin. Se vaikutti niin hyvälle ja sopivalle, sekä tilaisuuteen, että kuljetettavaksi n. 400km.


Reseptin alkuperä on Unelmaa leipomassa-blogista, ja sillä Hanna voitti Tammikuu 2013: tarkan euron budjetti!-haasteen:

Hannan kirjoitus: 
"Toscapiirakka

Halusin piristää toscakakkakkua vai onko tämä nyt enemmän piirakkamainen, jollain ja päätin valita omenan. Rahat eivät enää riittäneet kermaan, maitoon ym. niinpä päätin puristaa omenasta mehua kourrutetta varten. :)

Pohja:
200g leivontamargariinia
3munaa
1,5dl sokeria
2 omenaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Kuorrute:
100g mantelilastuja
1,5dl sokeria
2rkl omanmehua
150g leivontamargariinia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sulata voi ja lisää joukkoon, Raasta omenat ja purista omenoista 2rkl mehua kuorrutetta varten. Lisää omenaraaste myös taikinaan ja sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho keskenään ja sihtaa lopuksi joukkoon ja sekoita varovasti. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 175astessa n. 10-15min. 

Valmista kuorrute. Lisää kaikki kattilaan ja kuumenna, älä kuitenkaan anna kiehua! Lisää melkein kypsän pohjan päälle kuorrute ja laita vielä uuniin n. 15minuutiksi kunnes siinä on kaunis kullanruskea väri. Anna jäähtyä ja sihtaa halutessasi tomusokeria."


Minä tein kaksi toscaa ja saamani palautteet olivat parhaita ikinä. Näin sen pitäisikin mennä, kun leivot äidillesi viimeisen kerran.

  • Toscapiirakka näytti siltä, että se oli paistunut juuri täydellisesti. Kuvan perusteella piirakka näyttää mehevältä ja kostealta, kuten Toscan pitääkin.
  • Toscapiirakka: Mehevän ja herkullisen näköinen! Vastaa täysin esikuvaansa :)
  • Toscapiirakka: Kuten edellinen, täydellinen toisinto.
  • Toscapiirakka: Heh, no tämähän on aivan täydellinen toisinto esikuvastaan! Oikein mehevän ja maukkaan näköinen toscapiirakka, nams!


EDIT 12. 12. 2014

Sain palkinnoksi Silikomart-merkkinen 3D-joulukuusi suklaamuoti. Palkinnosta enemmän tässä.

Suklainen joulukuusi

0
©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.