Siitä lähtien kun tulin Suomeen (vai olisiko parempi sanoa: siitä lähtien kun Somessa on alettu myydä simpukoita, kun en muista näkeväni niitä kaupoissa 90-luvulla?) ja näin hintalapussa elävä simpukka nimitystä minulla on alkanut ongelmat sinisipukoiden syömisen kanssa. Olen syönyt simpukoita pienestä asti ja tuntuu siltä, että osaan myös käsitellä niitä niin kauan kuin muistan, mutta meillä aina puhuttu simpukoista, jotka ovat kiinni tai auki, eikä elävät ja kuolleet, enkä ikinä ennen oikein miettinyt, että heitän kuumalle öljylle satoja
eläviä elukoita. Eilen oli just semmoinen päivä. Ostin 2,3kg sinisimpukoita ja putsaamiseen meni tunti ja vartti. Aikaa oli riittänyt miettimään kaikenlaista. Mm. ajatukset olivat lentäneet näihin
eläviin ja hetkeksi tunsín itseni sarjamurhaajaksi, sillä laavikossani
eli noin pari sataa
eläviä mitkä minä murhasin kuumalla öljyllä. Ja kaikki kerralla. Ruokahaluni hävisi.
Pienet, taas olivat niin onnessaan, kun sarjamurhaajaäiti toi ruoat pöydälle. Se on meidän pienten lempiherkku. Ruoka maistui niin, etteivät he voineet pysähtyä edes kuvaushetkessä.
Tässä ne happy faces:
Perheen isä, elikkä rakas mieheni, oli tällä kertaa enemmän minun kanssani samaa mieltä, sillä korppujauhoja ei ollut kaapissa ja liemi jäi liian löysäksi. Ei oiken mennyt kauppaan. Eli kannattaa seurata
ohjetta tarkasti!
Oli miten oli, tällä kertaa aikuisten puolesta sinisimpukat jäivät syömättä, tai paremmin sanottu: söimme kohtuullisesti :)
Hyvä juttu on se, että sarjamurhatut simpukat eivät kuitenkaan mennyt hukkaan. Tein niistä tänään mahtavaa risottoa ja sain lisää hymyä.
SINISIMPUKKA-RISOTTO
4 dl riisiä
2 dl valkoviiniä
n. 5 dl vettä
n. 250 g puhdistettuja sinisimpukoita + liemi
2 sipulia
3 valkosipulikynttä
2 tomaattia
2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 rkl kuivattua persiljaa
Pilko sipulit pieneksi ja ruskista öljyllä. Lisää riisi ja paista läpikuultavaksi. Lisää valkoviini ja keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Paista pannulla kuoritut ja pilkotut tomaatit oliiviöljyllä pehmeäksi, melkein tahnaksi. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää vettä vähän kerralla, edelleen koko ajan sekoittaen siihen asti, kunnes riisi on kypsää mutta edelleen pureskeltava (al dente). Lisää tomaatit, suola, persilja, simpukat ja liemi ja anna kiehua. Muista, että risottossa täytyy olla nestettä! Ja nesteen määrä ohjeessa on suuntaa antava. Riisit ovat erilaisia ja lämpötila vaikuttaa nesteen imeytymiseen.
Tarjoile heti!!!!