Taikina:
2 dl siirappia
2 dl sokeria
1½ rkl kanelia
2 tl neilikkaa
2 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
250 g margariinia
2 munaa
10 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 tl soodaa
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. Lisää rasva kuumaan seokseen ja sekoittele välillä. Anna seoksen jäähtyä. Lisää munat ja vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan. Anna taikinan maustua ja kovettua viileässä seuraavaan päivään.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli jokaisen uunipellin kokoiseksi. Paista levyt 10 minuuttia 200:ssa asteessa. Levyt kohoaa hyvin ja ne pitäisi jäädä oikein pehmeiksi. Jäähdytä hyvin.
Väliin:
-luumumarmelaadia
Levitä toiselle pohjalle reilusti luumumarmelaadia ja peitä toisella pohjalla, laita jotain painoa päälle (minä laitoin pellin ja muutaman maitopurkin) ja anna olla jääkaapissa vaikka yön yli.
Kuorrute:
2 dl kermaa
300 g tummaa suklaata
Kuumenna kerma kiehuvaksi ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita hyvin, että suklaa sulaa, mutta älä vatkaa. Jäähdytä huoneenläpöiseksi.
Leikka piparit haluamasi muotoisiksi. Voit leikata ruutuja tai ottaa erilaisia kuvioita piparimuotien avulla. Saksan joululeivoksia voit kuoruttaa ganache-kuorrutteella tai sokerimassalla ja koristeella syötävällä kimallejauheella ja koristeilla.
Vinkki:
Ylimääräinen ganache-kuorrutte säilyy jääkaapissa useita viikkoja. Huoneenlämpöisenä vatkattu ihanaksi suklaakreemiksi, millä voi täyttää ja koristella kuppikakkuja ja leivoksia, jopa lettuja. Lämmitettynä sopii hyvin jäätelökastikkeeksi!
In Bosnian language:
Medenjaci kao Medeno srce
Tijesto:
2 dl javorovog sirupa ili meda
2 dl secera
1½ kasika cimeta
2 kasicice mljevenih karanfilcica
2 kasicica mljevenog djumbira
1 kasicica ribane kore od narandze
250 g margarina
2 jaja
10 dl brasna
2 kasicice sode
Prokuhati sirup/med, secer i zacine. U vruce staviti margarin i mijesati dok se ne istopi. Ohladiti. Dodati jaja i brasno u koje je umijesana soda. Ostaviti tijesto preko noci u frizideru da se ukusi sjedine.
Podijeliti smjesu na dva dijela i razviti na velicinu pleha. Peci 10 minuta na 200 stepeni. Tijesto ce dobro nadoci i treba da bude mekano kad izvadite iz rerne. Ostaviti da se potpuno ohladi.
Fil:
- pekmez od sljiva
Premazati jednu koru obilno sa pekmezom i staviti odozgo drugu koru. Pritisnuti sa daskom za rezanje i staviti odozgo nesto tesko, npr. 2-3 tetrapaka mlijeka. Ostaviti u frizideru preko noci.
Glazura:
2 dl vrhnja za slag
300 g tamne cokolade
Prokuhati vrhnje i dodati usitnjenu cokoladu. Mijesati lagano, da se cokolada istopi. Ne mutiti!
Izrezati medenjake na zeljenu velicinu (npr. 2,5x2,5 cm) ili vaditi modlicom zeljene oblike. Umakati u cokoladnu glazuru i redati na papir za pecenje, te ostaviti da se glazura stegne.
Medenjake mozete obloziti fondant masom ili preliti preljevom od mljevenog secera, kao mignone.
Ukrasiti svjetlucavim jestivim ukrasima za kolace.
Savjet:
Preostalu glazuru od cokolade mozete drzati u frizideru nekoliko sedmica (ja ne mogu, ja sve odmah pojedem ;)).
Ako je sobne temperature, mozete je lako umutiti u pjenastu cokoladnu kremu i npr. ukrasiti muffinse.
Mozete takodjer ponovo zagrijati glazuru i koristiti kao preljev za sladoled.