Kun kakussa on laulava sydän

29.1.2015


Viiden minuutin suklaakakku tulee tehtyä useasti. Sitä paitsi, että se on nopea ja helppotekoinen, se on myös tosi hyvän makuinen ja sitä voi tuunata monella tapaa  tai yksinkertaisesti siihen voit upottaa kaikki ylijäänet kakkuainekset ja suklaanpalaset.
Tästä nyt ei olisi tarvinnut tehdä postausta erikseen, ellei minulle taas kerran olisi mennyt hassusti ja minun on pakko kertoa siitä teillekin. 
Minä nimittäin en juo alkoholia melkein ollenkaan. Siihen ei ole mitään erikoista syytä kuin se, etten tykkää mausta ja varsinkaan en tykkää siitä olosta minkä alkoholi aiheuttaa. Käytän kuitenkin aina silloin tällöin alkoholia ruoan laittoon ja varsinkin leipomiseen. Ja jos joskus sattuu ottamaan jotain, se käy päähän tosi nopeasti.
Kaikista eniten tykkään tummasta rommista ja joka kesä tuon yhden pullon (0,5l) oikein aromaattista rommia Kroatiasta ja kaytän sitä leivontaan. Ja nyt kun olin tekemässä tätä nopeaa herkkua ja kun kerran lapset ovat koulussa ja minulla on kova makean himo, päätin lisätä siihen pienen lorauksen rommia. Ja ehkä myöhemmin voisin tehdä lapsille "tavallisen" version kakusta.... 

Pieni loraus minun kädestä helposti lipsahti reiluksi ja viiden minuutin päästä pöydällä oli ihanantuoksuinen leivos, josta alkoholi ei ehtinyt haihtua. En heti tajunnut sitä, vaan upotin  lusikkani kakkuun ja nautiskelin. Kakku ei maistunut alkoholilta vaan tuoksui rommille. Se itse asiassa maistui suklaalta. Ja oloni ei ollutkaan sitä mitä alkoholi yleensä aiheuttaa. Oli hieman outoa, mutta tuntui hyvältä. Erittäin hyvältä. Se sai minut laulamaan aamupäivällä. 

En olisi tarkemmin ajatellut asiaa, ellei mieheni, pienen naurun kanssa, huomannut: "Voit kyllä laulaa vielä kovempaa, jos haluat, kun vaan et anna sitä kakkua lapsille! "
Hetkeksi pysähdyin miettimään mitä hän halusi minulle viestittää ja kesti tovi ennen kuin tajusin :
Kakussani on laulava sydän!


Viiden minuutin suklaakakku 
(tai sen laulava versio)

2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 dl juoksevaa / sulatettua margariinia (minä käytin 2 dl sulatettua voita)
3 munaa
(pieni tai reilu) loraus tummaa rommia
200 g tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet. Lisää margariini,munat ja rommi, sekoita. Kaada vuokaan, ripottele päälle 200 g tummaa suklaata ja kypsennä mikrossa täydellä teholla (n. 700w) 4-5 minuutin ajan. 



9

Sly 30 ja Jim

Kohta alkaa uusi SLY kierros. Eilen sain postikortin pariltani ja lempi suklaapatukka: Jim.

Kiitos! Maistui kyllä :)



Oikein ihanaa SLY-kierroksen aikaa sinulle toivoo 
Sanja
4

Kaksivuotis synttärit (siis blogin)

28.1.2015



Taas kerran huomasin, että vuosi on mennyt....

Hyvää kaksivuotis syntymäpäivää sieluhoitajalleni, blogilleni!




P.S. Kuvan tiramisu ohje tässä.


10

New York Cheese Cake, joulun tähteistä

18.1.2015
Tässäkin kuussa ehtisin tarttua Leivontafoorumin haasteeseen. Tästä on tullut jo addiktio. En voi mitään, siellä pyörii niin mukava porukka, etten voi olla osallistumatta. 


Joka vuosi meidän perheessa ongelmana on ylijäänet piparit ja suklaat. Haasteen teema herätti ajatuksia, voiko niistä tehdä jotain kevyttä? Amerikan juustokakku on mielestäni kevyt herkku ja minä lähdin tekemään sitä. Lopputuloksesta en tiedä onko kevyt vai ei, enkä halua paljon pähkäillä sitä. Pääasia on, että tuntui kevyeltä, maistui hyvältä ja sain siihen upotettua ylijäänet piparit ja suklakonvehtit. Eikä tuntunut syyllistä oloa syömisen jälkeen, kun itse uskoin, että herkuttelin kevyesti.





New York CheeseCake, joulun tähteistä
(rengasvuoka koko 18 cm)

Pohja:

150 g piparkakkuja
80 g voisulaa
1 rkl fariinisokeria
Murskaa piparit ja sekoita fariinisokerin kanssa. Lisää voisula, sekoita ja painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Täyte:

400 g ricottajuustoa (itsetehty ricottajuusto on kevyempi kuin kaupasta ostettu ja minä tein sen itse )
2 dl fariinisokeria
1-2 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 dl creme-fraichea
yhden luomuappelsiinin kuori, hienoksi raastettu

Vatkaa juusto ja sokeri. Lisää jauhot ja appelsiinikuori. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaen. Lisää creme fraiche viimeisenä ja vatkaa hyvin.
Kaada täyte vuokaan piparipohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa tunnin verran.
Tarjoa kakku appelsiinisuklaakastikkeen kanssa. Koristelle appelsiinin viipaleilla (minä kuivatin niitä uunissa jälkilämmöllä)

Kastike:
150 g appelsiininmakuisia suklaakonvehteja (esim. Fazerina)
1 dl kevytmaitoa

Kuumenna maito ja sulata suklaakonvehtit sinne. Valuta kakun päälle ja nauti kevyesti.

Ricottajuuston ohje löytyy tästä ja minä tein sein kevytmaidosta, täysmaidon sijaan. Kevytmaidosta tehty ricottajuusto sopii paremmin meidän perheen makuun.










EDIT 6.2.2015

Tulokset:

New York Cheese Cake, joulun tähteistä / Sokerivaltakunta = 15 pistettä / IV palkintosija

° juustokakku on aina hyvää, ja oli kevyttä tai ei. Kauniit valokuvat!
3 pistettä 
NY Cheese cake ei voi pettää ikinä! Nam!
3 pistettä
Hyvän ja runsaan näköinen juustokakku. Houkuttelevia nuo appelsiinisiivut siinä päällä.
5 pistettä
pisteitä 4 juutokakku maistuu aina
° Näyttää mehevän makoisalta. Kivasti käytetty hyväksi ylijäämäaineksia. Piparkakut pohjassa ovat varmasti bueno! Itse tehty ricottajuusto hyvä asia!
° houkuttelevan herkullinen kokonaisuus.

Paljon kiitoksia kaikille pisteen antaneille ja kommentoineille!

EDIT 26.2.2015



Eilen minulle saapui tammikuun haastepalkinto ihan kotiovelle.

Mahtava paketti! Sisältää vaikka mitä:

-leivinpaperia
-voipaperia
-folio
-tuorekelmua
-eväspusseja
-kokkausarkkeja, erikokoisia
-Saga kestokassin
-resepteja

Kiitos paljon SAGAlle!
11

Syötkö sinä kuin lintu?

15.1.2015


Minun on pakko myöntää, että joskus syön kuin lintu, monella eri tavalla!

Joulun aikana kun olin Sveitsissä, söin kuin lintu. Totta! Mutta ei mikä tahansa lintu, vaan kuten sinitiainen, joka syö kolme kertaa oman painonsa verran. Aivan kamalaa miten ihminen voi olla niin ahne maistamaan kaikkea uutta, sekä syömään vanhaa lempiruokaansa. Niistä synneistä on tulossa oma postausksensa myöhemmin. 

Mutta aina, jos on tiedossa joku tilaisuus, missä haluaisin näytä hyvältä tai parempi sanoa paremmalta, niin alan heti syödä kuin lintu määrällisesti. Saan yleensä nopeasti pudotettua muutaman kilon. Mutta tilaisuuden jälkeen syömistavat taas palautuvat entiselle herkuttelulinjalle ja paino nousee.
Nyt tammikuussa ei ole tiedossa mitään erityisen tärkeitä menoja, mutta silti aloin syödä kuin lintu. Tällä kertaa kirjaimellisesti. Syön oikeasti siemeniä - ja siitä voin kiittää Redrosea , joka lähetti minulle ihanan sly paketin  täynnä siemeniä ja  tamän ihanan ohjeen leivälle, jonka haluan nyt jakaa SLY rinkiin  ja kaikille lukijoilleni. Se oli tosi maukasta ja hyvää ihan sellaisenaan naposteltavaksikin. Vein työpaikkalle maistiaisia ja kaikki tykkäsivät. Sielläkin ohje on jo jaettu.

Siemenleipä, G, L
(pellillinen)


3 suurta munaa
10 rkl seesaminsiemeniä
10 rkl auringonkukansiemeniä
3 rkl pellavansiemeniä
6 rkl kaurahiutaleita (jos haluat leiväsi gluteenitommana, käytä gluteenitommia kaurahiutaleita)
2 tl merisuolaa
4 rkl jauhettua mantelia


Sekoita ainekset pehmeäksi taikinaksi. Ei kuivaksi eikä juoksevaksi, vaan helpohkosti pellille levitettävän pehmeäksi. Lisää mantelijauhoa, jos taikina on liian juokseva, ja muna, jos liian tönköä. Levitä taikina ohueksi mutta tiiviiksi levyksi pellille leivinpaperin päälle. Paista 150-asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia. Leikkaa levy heti uunisata nostettuasi palasiksi. Anna jäähtyä ritilän päällä.





18

Sly-29, salaisuuden paljastus

6.1.2015
Loppiaisen aattona tuli sähköinen kortti, lähetystunnus ja Sly-parini viesti, että tammikuun pakettini on noudatettava. Vieraita oli tulossa pian, mutta ehdin juosta lähikauppaan ja hakea paketin. En jaksaisi odottaa loppiaisen jälkeen. 
Varsinkin kun nyt oli aika salaisen leivontaystävän paljastukseen......


Paketista ensin huomasin ihanat ruusukuvioiset nenäliinat, mutta en tajunnut vielä mitään. 
Sitten kurkkasin resepteihin (Kuuden viljan leipä, Siemenleipä, Siemennäkkäri ja Gluteeniton siemennäkkäri) ja niissäkään ei ollut allekirjoitusta. 

Tuotteet olivat ihanat, oikein lempparit:

kurpitsansiemenet
pellavansiemenet
auringonkukansiemenet
unikonsiemenet
seesaminsiemenet
hirssinjyvät
ja
pähkinäsekoitus.

Ne oikein suuntaavat kevyempään vuoden alkuun (jos olen henkisesti tarpeeksi vahva ;)). 
Kiitos Slyni!


Mutta kuka sinä olet? 
Kappas! 
Siellä on kirje!
 Miten en huomannut heti. 
Äkkiä avaamaan!


Ups! 
Ei allekirjoitusta, kuin T. Slysi.


Mitäs nyt? 
Riittääkö kärsivällisyys lukemaan koko kirjeen? 
Tätä hetkeä odotin jo yli kaksi kuukautta! 
Ja niinpä siellä luki:
"Paljastus nenäliinapaketin kuviot/kirjepaperi ja kuori ;)"


Kiitos Redrose
Olet ollut ihana pari ja pidit minua jännityksessä viimeiseen hetkeen asti. 
Kiitos kaikista ihanista ohjeista ja tuotteista. 
Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle!
16
©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.