Valkosuklaariisipuuro

Aamupuuro ei ole tyypillinen aamupala meillä. Itseasiassa ei meillä syödä paljon puuroa ollenkaan.
Ainoa, mitä lapsuudesta muistan, oli maissipuuro. Maissijauhoista keitettynä ja sen päällä voita, kuumaa maitoa ja smetanaa. Ai miten ihanaa!
Nopea puuro oli tehty maissisuurimoista ja se tunnetaan nimeltä polenta. Ei se ihan sama asia kuitenkaan ole, mutta puuroksi tarkoitettu polenta keitetään hieman löysäksi  (puuron koostumus!) ja sen päälle sitten lisätään voita, kuumaa maitoa ja smetanaa.
Riisipuuro ja mannapuuro meillä tunnetaan jälkiruokana. Niihin lisätään sokeria keiton aikana eikä suolaa lainkaan. Jäähdytetään jääkaapissa ja tarjoillaan jälkiruokana. Kuulostaako omituista? Varmasti kuulostaa! Ja ymmärrän.

Muistan, kun vuonna 1996, Kontiolahdessa olin päiväkodissa harjoittelemassa. Se oli osa suomen kielen kurssia ja minut sijoitettiin neljäksi viikoksi päiväkotiin harjoittelemaan  suomen kielen puhumista. Ennen harjoittelua ehdin olla suomen kielen kurssilla 2 kuukautta ja muutenkin Suomessa 2 kuukautta ja 1 viikko. Voithan kuvitella miten hyvin pärjäsin 3-5 vuotiaiden lasten kanssa. Henkilökunta oli onneksi ihana ja osaa heistä osasi englantia, joten selvisin. Harjoittelijalle luonnollisesti kuului myös ruoka ja niin ensimmäiset  suomenruoka-annokset tuli maistettua päiväkodissa  (suomen kielen kurssi pidettiin Kansalaisopiston tiloissa, jossa ei ollut mahdollisuutta ruokailuun, joten kurssin aikana söimme omia eväitä).
En nyt rupea paljastamaan miltä maistui ensimmäinen annos makaronilaatikkoa päiväkodissa, sillä olen elänyt sotapäiviä milloin minulla ei ollut mitään muuta syötävää kuin pelkät makaronit suolavedessä, tai leipä ja Punaisesta Rististä saatu rasva (ghee) ja tunnen niitä kenellä ei ollut edes sitä.
Mutta paljastan nyt teille miten iloinen olin, kun eräänä aamuna kävin hakemassa keittiöstä aamupuuron ja se olikin minun lempijälkkäriäni: ihana, makea riisipuuro. Tai ainakin minä uskoin niin.
Olin pikkusen yllättynyt, kun se oli kuumaa, mutta ajattelin, että se on vaan suomalaisten tapa. Ei se minullekaan ollut outoa, kun monesti olen syönyt sitä kuumana. Harvoin maltoin odottaa, että lempiruoka jäähtyy.

Katselin iloisia lasten kasvoja ja odotin rauhassa omaa vuoroni. Lapset ensin. Huomasin, että aikuiset laittoivat sokeria ja kanelia päälle => tosi outoa! No lähdin minäkin hakemaan sitä upeaa riisipuuroa ja tein päätöksen syödä vatsani täyteen.
Se mitä tapahtui sen jälkeen kun laitoin ensimmäisen lusikallisen suuhuni on nähty monissa elokuvissa. Voi hyvänen aika. Yllätys oli shokin rajalla. Mikä pahempaa, en tajunnut silloinkaan, että se on vaan sellainen, vaan olin varma siitä, että keittiötäti oli vahingossa sekoittanut suola- ja sokeripurkit. Ja ihan niin kuin olisi tarkoitettu, että asia olisi vielä hauskempi, sinä päivänä töissä ei ollut ketään joka osasi englantia. Voit kuvitella miten hankala oli selittää suomen kielellä, miten keittiötäti on tehnyt virheen ja miten järkyttävää oli se, ettei kukaan muu valittanut kuin minä. Kukaan ei ymmärtänyt mikä minulle tuli ja minä en mitenkään voinut kuvitella, että riisipuuro kuuluu olla suolainen. En voi kuvitella vieläkään, mutta olen jo vuosien varrella tottunut.
Älä sitten ihmettele, jos aina silloin tällöin blogissani ilmestyy jonkinlainen makea puuro. Niin kuin esimerkiksi nyt.

Valkosuklaariisipuuro
(6 annosta)

250 g puuroriisiä
1 l täysmaitoa (suosittelen Valion kiehumaitoa, koska… ”helppo keittää, vaikea polttaa”, sopii myös aloittelijalle)
2,5 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
200 g mascarponea
mansikoita ja muita marjoja

Pese riisi ja laita se kattilaan. Lisää maito ja anna kiehua. Pienennä lämpötila ja anna keittyä hiljalleen 30-35 minuuttia. Lisää kuohukerma, sekoita ja ota pois liedeltä. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin aamuun asti.

Aamulla:

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää notkistettu mascarpone. Sekoita tasaiseksi ja sekoita riisipuuron kanssa. Ripottele päälle marjoja koristeeksi ja tarjoile puuron kanssa lisää marjoja tai hyvälaatuinen hillo.