Ja aurinko nousee

Kaupallinen yhteistyö yrityksen Harmonia Life kanssa

En ole useasti puhunut omista murheista. En ole kirjoittanut niistä koskaan. Minulla on kyky puhua paljon sanomatta mitään. Puheenaiheet pitäisivät olla sellaisia, että naurukin kuuluu. Omat murheet jäävät sisälle. Ja näin on ollut jo vuosia…

Olen kotoisin Bosniasta. Olin vain 16 v, kun sota alkoi. Olin 21 v, kun pääsin pakoon. Viiden vuoden elämä sodan keskellä on jättänyt jäljen. Pysyvän! Se on asia, josta en halua puhua. Se on haudattu syvälle, yritetty jättää taakse, mutta silti se on aina hyvin läsnä sisälläni.
Tulin Suomeen 90-luvulla vanhempieni kanssa. Pääsimme vihdoinkin turvaan. Selvisimme. Elämä voisi alkaa alusta.





Jäi silti pelko tuntemattomasta, pelko tulevaisuudesta, pelko yksinäisyydestä, pelko pimeästä… Jäi ikävä kotimaahan, ikävä menetyksistä, ikävä perheestä, ikävä omasta elämästämme… Ainut tie kuitenkin oli vain eteenpäin. Ja murheet mukaan tai taakse.

Pikkuhiljaa elämä alkoi sujua, opin kieltä, sain töitä, perustin perheeni, haudoin murheet… tai ainakin luulin niin. Joka kerta, kun elämä koitti, tajusin etten ole edes lähellä niin vahvaa kuin miltä näytän ja miten olen tottunut olemaan. Tunsin oloni heikoksi, sydän pomppi, sisällä tunsin ahdistusta ja vapinaa. Sitä mukaan miten aika kului, oireet olivat vahvempia. Lopuksi tulin sellaiseen pisteeseen, että riittää vain tuntematon ihminen kadulla, joka alkaa huutaa mistä vaan ja kenelle vaan, minä hermostun ja vapina alkaa.

En ikinä pyytänyt apua. Opin elämään sen kanssa. Se ei näkynyt ulkoapäin, joten asiasta ei tarvinnut puhua kenellekään. Hiljaisuus sopi minulle.

Kun menetin isäni, tilanteeni paheni ja tiesin, että on pakko tehdä jotain. Perustin Sokerivaltakunta- ruokablogin ja siirsin kaikki ajatukseni sinne. Leivoin, kuvasin, kirjoitin vieraalla kielellä, eikä se tuntunut raskaalta. Kolme pientä lasta, sairas äiti, kolmivuorotyö ja blogi, joka saman tien sai suosion ja hurjan määrän lukijoita eivät antaneet minulle aikaa ajatella itsestäni. Se tilanne oli täydellinen minulle sillä hetkellä.

Pian äitini lähti isän luokse, lapset olivat jo isompia ja työaikani muuttui. Yhtäkkiä tuli aika, jolloin huomasin, ettei kaikki olekaan hyvin. Silti en tehnyt mitään. Ja vapina sen kun tehostui sisälläni. En jaksanut keskittyä mihinkään, mutta apua en silti pyytänyt.

Kävin blogitapahtumassa ja tapasin Harmonia Lifen edustajan. Juttelimme hetken ja minä avauduin omasta tilanteesta. Vakuutuin kuullessani Harmonia KSM66 -tuotteesta ja päätin kokeilla. Tuntui, ettei ole mitään menetettävää.

Aluksi en huomannut mitään muuta kuin sen, että olen öisin alkanut nähdä unta. En tykännyt. Olin tottunut, etten näe unta lähes koskaan ja jos näin, uskoin, että jotain pahaa tapahtuu. Silti olen jatkanut Harmonia KSM66 syömistä, 2 aamulla ja 2 illalla. Ja vaikka näen unta, mitään pahaa ei ole tapahtunut. Parin kuukauden jälkeen huomasin oloni paremmaksi ja virkeämmäksi. Unien määrä väheni. Olin tyytyväinen.

Sitten jouduin tilanteeseen, jolloin hermostuin todella pahasti. Odotin milloin tulee vapina, mutta sitä ei tullut. Toisenkin kerran sama juttu, ei vapinaa. Sitten tajusin syyksi Harmonia KSM66 ja nyt pystyn kertomaan, että olen saanut siitä suurta apua. Minulla ei ole mitään lääkitystä, mutta tämän valmisteen syömistä aion jatkaa. En halua kokea voimakkaita stressioireita enää koskaan.
Nykyään käytän vain 2 kapselia aamuisin. Oloni pysyy virkeänä, nukun ja voin hyvin. Stressihormoni kortisolin vaihtelut pysyvät nyt hienosti kurissa.

En voi kuin suositella tuotetta. Sen hyvät vaikutukset olivat syy siihen, miksi nyt kerroin omista murheista avoimesti. Haluan auttaa teitä muita vastaavissa tilanteissa. Ainut miinus minun kohdalla on se, ettei paino ole tippunut, vaikka valmisteen pitäisi vaikuttaa siihenkin. Missä on vika? Ehkä sen eteen minun pitäisi ensin lopettaa leivontaharrastukseni.