Kotikaupungissa turistina: Mikkeli minun silmillä!

16.6.2022

PR- tilaisuus Pieni ideapuoti ja Osuuskauppa Suur-Savo

Kotikaupunkini Mikkeli

Olen asunut Mikkelissä vuodesta 2004 ja Mikkelin seudulla jo vuodesta 1998. Jos saisin valita paikan, jonne tulisin Suomeen Bosnian sodasta lokakuussa vuonna 1996, se olisi heti Mikkeli. Mikkeli on tarpeeksi pieni, että saisin nauttia rauhallisesta elämästä, mutta tarpeeksi iso, että olisi harrastuksia, hupia ja tekemistä koko perheelle.

Kaiken lisäksi Mikkeli on historiallinen kaupunki ja mielettömän kaunis. 

Olin niin riemuissani, kun sain kutsun viettämään koko päivä Mikkelissä ihan turistina. Päiväni tuntui kuin lomalta jossain kaukana. Oli toki paljon tuttua, mutta tosi paljon uuttakin ja kaiken päälle mukanani oli aivan upea porukka huippuja naisia (taas tuttuja ja uusia tuttavuuksia).

Minun on ihan pakko jakaa teidän kanssanne päivän fiiliksiä ja meidän seikkailut. Uskon, että ainakin hetkeksi käyt käsiksi ja seuraavana viikonloppuna suuntasi on Mikkeli! 

TERVETULOA!



Mikkelin Sokos Hotel Vaakuna

Päivä sai alkunsa Mikkelin Sokos Hotel Vaakunassa, jossa pääsimme tutustumaan hotellin tiloihin ja nautimme alkumaljan hotellin ravintolan yläkerrassa, upean lasikaton alla.
Saimme kuulla ison seinän maalauksen historiaa ja sen mielenkiintoisen tarinan voit sinäkin lukea TÄSTÄ 






Mikkelin klubi, unohtumaton elämys 


Meidän lounaspaikka oli Tilausravintola Mikkelin klubi, jossa Marsalkka Mannerheim päivittäin nautti ruuasta vuodesta 1940. Kahdeksankymmenen vuoden jälkeen tiloissa edelleen elää sama henki ja saman tyylinen henkilökohtainen palvelu. 

Hovimestari Reijo kertoi meille paljon tilojen historiasta, esitteli istumajärjestystä, mikä ei koskaan ole muuttunut ja tarjoili meille upeaa lounasta tyylikkäästi. 

Oli mahtavaa saada tietää, että tilat ovat restauroitu ja sisustettu autenttisesti, kaikki kalusteet ja valaisimet ovat kunnostetut alkuperäiset, jopa ikkunan laidalla olevat valtavat anopinkielet ovat saaneet alkunsa alkuperäisestä kasvista. Hovimestari myös opetti, kuinka Marskin ryyppy nautitaan: yksi lounaalla, kaksi päivällisellä, joista toisesta Marski itse kuitenkin usein kieltäytyi.

Tavallisena Mikkeliläisenä minulla ei ollut aiemmin tilaisuutta vierailla tässä upeassa paikassa, koska vaikka ihan torin laidalla se sijaitseekin, ravintola ei ole auki muuten kuin tilauksesta. Kannattaa ehdottomasti harkita Mikkelin klubia, kun seuraavan kerran haluat varata paikan juhliin ja yksityistilaisuuksiin!

Kannattaa myös seurata infoa somessa, koska syksyllä on tulossa avoimia päiviä, joita ei missään nimessä saa ohittaa. Minä ainakin haluan jakaa tämän kokemuksen oman perheen kanssa heti, kun mahdollista.










                                                  

Näin ihana ateria oli tarjottu meille:







Sodan ja rauhan keskus Muisti- kertoo tarinan, jota ei saa unohtaa!


Mikkelissä on noin vuosi sitten avattu Sodan ja rauhan keskus Muisti, ja sen verkkonäyttelyssä voit löytää Päämajakaupungin tarina-ateriat, mitkä antavat historiallista tietoa siitä, kenen kanssa Gustaf Mannerheim on syönyt, miksi he olivat tavanneet, mikä oli ajankohtaista ja jopa minkälainen ateriakokonaisuus oli tarjottu, ihan reseptineen. 
Muistin verkkonäytelyssä voit lukea myös Mikkelin klubin historiasta TÄSSÄ


Olisinpa sotapakolaisena jättäytynyt verkkonäyttelystä ja jäänyt vain ruokatarinoihin. Vierailu Muistissa oli todella koskettava ja minulle heräsi omia sotamuistoja. En kuitenkaan kadu. Muisti kertoo paljon sodasta yleisesti, kuten myös sodan vaikutuksesta ihmisiin, yhteiskuntaan ja maailmaan ihan uudella, modernilla tavalla ja on paikka, jota ei saa ohittaa, jos käyt Mikkelissä. 

Muistin yhteydessä toimii myös Päämajamuseo ja paikka on kesällä auki päivittäin klo. 10-17.













Talvisodan taistelun Kannaksella -simulaatio oli todella raju kokemus. 


Kuva Heli-Hannele Pehkonen (Beach house kitchen)


Mikkelipuisto, puutarhamatkailukohde keskustan tuntumassa

Sotamuistojen heräämisen jälkeen oli upeaa päästä kauniiseen ja rentouttavaan paikkaan Mikelipuistoon. Nautimme ja ihastelimme mallipuutarhoja, tutustuimme koko puiston alueeseen, mikä tarjoaa aktiviteetteja kaikille: puistojumpat, grilli- ja piknik paikkoja, sekä mahdollisuuden vuokrata intiaanikanootteja ja SUP-lautoja alueella toimivalta ravintola Greeneristä.









Ravintola Greeneri on aivan upea paikka lounaalle ja kahville, keskellä Mikkelipuistoa.



Kenkävero, upea pappilamiljöö Mikkelissä

Ihan kävelymatkan päässä Mikkelipuistosta sijaitsee Kenkävero, yksi minun suosikkipaikoista kotikaupungissa. Se on paikka jossa on aina ihana piipahtaa, ihastella sesongin mukaista tunnelmaa, käydä ostoksilla, syömässä tai vain kävelyllä.

Joskus aiemmin minulla oli ilo ja kunnia harjoitella Kenkäveron leipomossa ja tehdä mm. huippusuosittua erikoisuutta: Siken narskuvaa näkkäriä.

















Frans & Michelle Bistro

Illalliselle pääsimme hotellin omaan ravintolaan ja nautiskelimme ihanasta menusta, josta voittaja-annos oli simpukat!

Illallisen jälkeen oli vielä mahdollisuus viettää yö hotellin mukavassa sängyssä, Mannerheimin ja salarakastajan välissä, mutta jätin sen staycation tilaisuuden joskus myöhemmäksi, vaikka hääpäivänä, kuten muutama vuosi sitten, kun juhlistimme hääpäiväämme juuri Frans & Michelle Bistrossa.











Ei kommentteja

©Sokerivaltakunta. Sisällön tarjoaa Blogger.