Kaupallinen yhteistyö Saksan viinitiedotus kanssa
Saksan Riesling & Co -Viikot
Kevät on vihdoin täällä ja niin myöskin Saksan Viinitiedotus organisaation järjestetty suositun ravintolatapahtuma: Riesling & Co -Viikot*
Riesling & Co -Viikoille osallistuu tänä vuonna noin 60 ravintolaa ja viinibaaria, 16 kaupungista ympäri Suomea. Katso lista tästä!
Tämä on ollut vuodesta toiseen yhä suositumpi tapahtuma. Suosittelen tutustumaan oman kaupungin ja lähialueen tarjontaan, sillä et todellakaan halua missata ainutlaatuista mahdollisuutta maistella erilaisia saksalaisia rieslingejä kuten myös muita saksalaisia viinejä esimerkiksi tastingin tai nautinnollisen aterian yhteydessä.
Kymin Huvila, Kuusankosken vanhin asuinkäytössä oleva rakennus
Ensimmäiseksi tämän vuoden vierailulistallani oli Kouvola. Eikä ihan mikä vaan paikka Kouvolassa. Pääsin tutustumaan historialliseen Kymin Huvilaan, Kuusankosken vanhimpaan asuinkäytössä olevaan rakennukseen. Kymin Huvila valmistui vuonna 1873 Kymin Osakeyhtiön Isännöitsijän August Palmbergin asunnoksi ja monet vuodet toimi Kymi-tehtaan johtajien (patruunojen) kotina.
70-luvuilla vieraat olivat pääsääntöisesti asiakkaita ja muita arvohenkilöitä, joita yhtiö halusi kohdella heidän arvonsa mukaisesti. Tehtaiden työntekijöillä, eikä edes keskijohdollakaan ollut juuri asiaa huvilalle. Alue oli portilla eristetty ja siellä vierailtiin vain kutsusta.
Kuusaansaaren vanha paperitehdas |
Kymin Huvila on nähnyt pitkän ajan UPM:n syntyhistoriaa toimien ensin Kymiyhtiön ”päämajana” ja sitten kolmen fuusioituneen tehtaan johtokunnan kokoontumispaikkana vuodesta 1943 lähtien. Huvilaa käytettiin myös arvovieraiden kestitsemiseen.
Johtokunnan huvilan nimen se säilytti aina vuoteen 2016 asti, jolloin se oli vielä UPM:n käytössä.
Nykyään talo tunnetaan Kymin Huvilana ravintoloitsija Susanna Kurvisen alettua emännöimään huvilaa vuonna 2016. Nyt Kymin Huvila on avoin kaikille siitä kiinnostuneille niin ravintolana kuin majoituspaikkanakin.
Kymin Huvila ja Saksan Riesling & Co -Viikot
Kymin Huvila tarjoaa monipuolista ravintola-, majoitus- ja juhlapalvelua; arkilounas, À la carte ravintola, yritystilaisuudet, hääjuhlat ja juhlat yleisesti.
Kymin Huvila on tänä vuonna mukana Saksan Riesling & Co -Viikot tapahtumassa koko toukokuun ajan ja tapahtuman kunniaksi toukokuun ajan perjantaisin ja lauantaisin saatavilla jälleen suositut Kymin Huvilan neljän ruokalajin yllätysmenut, joita suunnitellaan Rieslingien ympäri.
Kymin Huvilassa Schloss Vollrads Riesling on tunnettu talon viininä ja sitä on tarjolla vuoden ympäri. |
Toinen suosikeista Kymin Huvilan listoilla on Jakob Jung Siegelsberg Riesling. |
Kymin Huvila täyttää tänä vuonna 150 vuotta. |
Herrojen oleskeluhuone |
Yläkerta, jossa oleskelutilat, kokoushuone ja kolme sviittiä. |
Sviitti 1 Tiivola, tehtaan patruunan virallinen makuuhuone, jossa nukkuivat mm. Mannerheim ja Svinhufvud. |
Sviitti 3 Swanljung |
Huvilalla on vieraillut:
Marsalkka Mannerheim vuonna 1933
Presidentti Svinhufvud vuonna 1935
sekä Sokerivaltakunta vuonna 2023 (oli todellakin ilo ja kunnia)
Ravintola Olé ja Saksan Riesling & Co -Viikot
Illalliseksi suuntasimme Kouvolan keskustaan, jossa sijaitse vuonna 1982 perustettu espanjalaistyylinen Ravintola Olé.
Ravintola ei ulospäin paljoa paljasta, mitä sen sisältä löytyy: aivan upeat tiiliseinät ja holvikaaret, jotka vievät hetkessä ihan toiseen maailmaan. Oli todella upea löytö tällainen ravintola Kouvolassa, missä hyvänmakuiset ja reilun kokoiset annokset vievät isommankin nälän pois.
Ja vielä parempi kun tietää, että Ravintola Olé myös osallistuu Saksan Riesling & Co -Viikot- tapahtumaan. Ei kun sisään ja maistamaan!
Alkuruoaksi meille tarjottiin Parsaa ja kuhanposkia ja sen kanssa täydellisesti sopiva talon viini Schloss Vollrads 2019 Riesling.
Annos oli niin maukas, keväinen ja sopi täydellisesti Schloss Vollrads 2019 Rieslingin kanssa.
Viinin tuoksu on raikas ja hedelmäinen. Se sisältää persikkaa, ananasta ja omenaa.Viini on maultaan kuiva, hapokas ja hedelmäinen, rapsakka, täynnä mineraalisuutta. Jälkimaku on persikkainen, päärynäinen ja hieman sitruksinen. Nautimme annoksesta suuresti.
Ja kun koko paikka huutaa Olé, pääruoaksi valitsimme Härkää El Matador.
Vaikka Riesling ei tavallisesti sovi parhaiten häränlihan kanssa, uskalsin kuitenkin kokeilla makupariksi Jakob Jung Siegelsberg Riesling, joka yleisesti sopii myös mausteisen, itämaisen ruoan ja porsaanlihan kanssa. Uskot tai et, toimi varsin hyvin myös kunnon pihvin parina!
Ruoka ja viini olivat niin maistuva ja vaikka olimme ihan täynnä, tarjoilija vakuutti meidät, että jälkiruoalle on jokaisessa kehossa olemassa ihan oma maha, joten päätimme testata. Ja totta se on!
Jälkiruoaksi otimme Suklaakakkua kermavaahdon ja mansikka-ananaskompotin kera ja Crema Catalana.
Kouvolan Ravintola Olé oli upea kokemus ja en voi muuta kuin suositella. Koko toukokuun ajan siellä vietetään Riesling -viikkoja ja talon viini Schloss Vollrads 2019 on tarjolla vuoden ympäri.
Ravintola Olé järjestää 25.5.2023 viinitastingin, jossa teemana Saksan Rieslingit.
Makumatka saksalaiseen Rieslingin -maailmaan
25.5 klo 18:30 – 20:30
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan.
Lähtiessämme pois, Susanna huikkasi meille, että kannattaa paluumatkalla piipahtaa yhteen seitsemästä Suomessa sijaitsevata Maailmanperintökohteesta: Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, ainoa metsäteollisuuden kohde maailmanperintölistalla. Siellä pääsimme tutustumaan UPM Verlan tehdasmuseoon ja upeassa vanhan tehtaan miljöössä nautiskelimme upeita vohveleita Verla ravintolassa.
Olipas upea vierailu Kouvolassa. Sinne palaamme joskus uudestaan. Vaikka ensi kevään Riesling -viikoilla. Älä sinä jää odottamaan niin pitkään! Käy jo tänä toukokuussa ja nauti upeita Saksan Rieslingejä hyvän ruoan kanssa, todella upeassa miljöössä!
Qualitätswein Rheingau, Saksa, Riesling,
Schloss Vollradsin viinitilan historia alkaa jo 1200-luvun alkupuolella: ensimmäinen dokumentti rypäleiden myynnistä on päivätty vuonna 1211. Tila on myös yksi VDP:n (Verband Deutscher Prädikatsweingüte) perustajajäsenistä.
Jakob Jung on yksi mielenkiintoisimmista tuottajista Rheingaussa. Tuotantoa johtaa poika Alexander Jung, yksi monista Saksan dynaamisista viininvalmistajista. Kaikki viinitarhojen työt tehdään ekologisesti ja viininvalmistus keskittyy ekologisuuteen sekä kestävyyteen.
Jakob Jungin tekee Rheingaun rieslingejä, joiden hapokkuus on hienostunutta ja hyvin integroitunutta. Ne ovat kevyitä, tyylikkäitä ja leikkisiä viinejä, jotka tekevät vaikutuksen monipuolisuudellaan sekä tarkkuudellaan. VDP.GROSSE LAGE® -nimitys erottaa korkealaatuisimmat saksalaiset viinitarhat muista ja niiden sijainti, sekä alue on määritelty palstan tarkkuudella. Näiltä tarhoilta syntyvät parhaat viinit, jotka ovat ilmeikkäitä, kypsän hedelmäisiä sekä erityisen ikääntymispotentiaalisia. Grosses Gewächs eli GG-tarhoille istutetaan vain alueellisesti tarkasti määriteltyjä rypälelajikkeita, jotka sopivat kyseiselle viinitarhalle parhaiten. Siegelsberg on yksi tällaisista huippupalstoista. Sen nimen sanotaan olevan peräisin vanhasta asiakirjasta, joka oli suljettu sinetillä (siegel saksaksi). Siegelsberg sijaitsee erittäin suojaisalla etelään suuntautuvalla aurinkoisella rinteellä, jonka kaltevuus on 16% ja korkeus 100 m merenpinnan yläpuolella. Tästä johtuen viiniköynnökset kukkivat aikaisin ja rypäleistä tulee upean kypsiä ja sen maistaa viinissä.
Thörle Riesling Feinherb 2019
SAKSA, RHEINHESSENVALKOVIINI, PUOLIKUIVA
Puolikuiva, hapokas, hedelmäinen, greippinen, sitruksinen
*Riesling & Co -teemaviikot järjestetään yhdessä Suomen johtavien ravintoloiden kanssa keväisen toukokuun aikana. Viikoilla ravintolat tarjoavat mahdollisuuden maistella erilaisia saksalaisia rieslingejä kuin myös muita saksalaisia viinejä esimerkiksi tastingin tai nautinnollisen aterian yhteydessä.
Kampanjan toteuttaja: Saksan Viinitiedotus
Ei kommentteja