PR-matka kutsujana Break Hotel Sokos Koli Kylä ja Pieni Ideapuoti
Minä lähden Pohjois-Karjalaan
Vaihdan farkut verkkarihousuun
Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan
Juon kaljaa auringon nousuun
…soi radiossa.
Taas kerran tämä kappale herättää muistoja menneestä… Pohjois-Karjala onkin ollut minun ensimmäinen turvapaikka sodan jälkeen… Suomen kotiseutuni? En tiedä, siltä se ehkä tuntuu. Kontiolahdessa vietettiin ensimmäiset Suomi- vuodet… Olimme siellä onnellisia; minä, edesmenneet vanhempani, edesmennyt mummoni, edesmennyt tätini… Ihanat ja onnelliset muistot, mitkä jäivät taakseni 25 vuotta sitten muuton puitteissa.
Viime vuosina, varsinkin vanhempien menettämisen jälkeen, olen paljon ajatellut vierailua Pohjois-Karjalassa. Voitte kuvitella, kuinka innostuin, kun kuulin, että Kolilla avataan juhannuksena ihan uusi Break Hotel Sokos Koli Kylä. Parempaa paikkaa juhannuksen viettoon perheen kanssa en voinut kuvitella.
BREAK SOKOS HOTEL KOLI KYLÄ
Juhannusaattona lähdimme puolen päivän aikaan ajamaan Kolia kohti. Luvassa oli hotellin avajaiset, viiden ruokalajin illallinen ja nukkuminen uudessa sängyssä, uusissa vuodevaatteissa, jossa kukaan ei ole nukkunut meitä ennen. Oloni oli niin etuoikeutettu. Ja syystäkin.
Hotellin aulassa meitä odotti Onni-orava ja halin jälkeen pääsimme tutustumaan meidän huoneeseen.Break Hotel Sokos Koli Kylässä huoneet ovat suunniteltu perheille ja näihin mahtuu 3-4 vierasta. Meidän kanssa mukana oli 2 nuorta, niin mahduimme hyvin kaikki samaan huoneeseen.
Kylpyhuone oli aivan upea ja hyvin varustettu laadukkailla Lumenen tuotteilla.
Meidän huoneesta parkkipaikkojen ja aurinkopaneelien takana oli upea näköala vuoristoon ja tämä maisema muistutti meitä kotimaasta.
Hotellista löytyi upeita yksityiskohtia ja luonnon puu on hyvin paljon esillä joka paikassa.
Hotellin sijainti on Kolin kylän keskellä ja retkeily teiden tuntumassa. Retkeilijöille on kätevä piipahtaa hotellin Puronmutka -kahvilassa vaikka hakemaan herkullista retkievästä mukaan.
NELJÄ VUODENAIKAA KOLMESSA PÄIVÄSSÄ
Mahdollista vain Kolilla, varsinkin Juhannuksena… Break Sokos Hotel Koli Kylä huoneet on sisustettu Kolin maisematapeteilla niin, että eri vuodenaika on eri kerroksessa. Yövyimme ylimmässä kerroksessa ja näin pääsimme talvitunnelmiin. Kevät, kesä ja syksy olemme kokeneet ikkunasta. Juhannus se olikin…
GRILL IT! KOLI JA UPEA 5 RUOKALAJIN JUHANNUSILLALLINEN
Hotellikierroksen jälkeen suuntasimme kohti illallista Kolin kansallispuistoon Grill it! Koli -ravintolaan maisemahotellissa, Ukko-Kolin puitteissa.
MENU JEAN oli täydellinen juhannuksen viettoon: maukas, tyylikäs, juhlava ja juhannusteema oli tuotu niin ihanasti esille kukkien avulla.
Porocarpaccio, havumajoneesia, lehtikaalisipsi |
Haudutettua jättikatkaravun pyrstöä, wasabimajoneesia, pikkelöityä keltajuurta |
Poronpaistia, Västerbotten-perunakakkua, portviinikastiketta |
Mustikka-valkosuklaamoussea, mustikkaa ja kauracrumblea |
25 vuotta sitten, kylmässä talvessa olin kouluretkellä Kolilla ja koulukaverini Katja suositteli lämmittämään kehomme kaakaolla maisemahotelissa, sillä se oli kuulemma paras Suomessa. Nyt kun kerran olin täällä taas oli pakko maistaa kaakaota, mikä jäi mieleen vuosien takaa. Onhan se edelleen erittäin maukas, miltei paras Suomessa 🙂
Illallisen jälkeen palasimme omaan hotelliin. Nuoret lähtivät lepäämään ja me jäimme etsimään juhannuksen taikaa…
JUHANNUSPÄIVÄ TÄYNNÄ SEIKKAILUA JA HEMMOTTELUA
Ei ole mitään parempaa kuin herätä valmiiseen pöytään. Break Sokos Hotel Koli Kylässä aamupalakattauksessa kaksi asiaa osui silmiin: ihana Juhannuskimppu ja Karjalanpiirakat (en osaa selittää, mutta kyllä maku poikkeaa riisipiirakoista, joita syön muualla)
Juhannusaamuna satoi vielä ja iltapäivällä oli luvassa aurinkoa. Ei ollut ongelma suunnitella päivän menoja. Sadeaamuna lähdimme Koli Relax Spahan hemmottelemaan itseämme, rentoutumaan ja nauttimaan upeasta maisemasta.
KOLI RELAX SPA OLI AIVAN UPEA JA SIELLÄ OLI VAIKKA JA MITÄ!
Astuessa Spahan, mukaan saat pyyhkeen ja Lumenen hoitosetin, jolla voit tehdä täydellisen Spa hoidon. Yksi setti riittää kahdelle, niin on mahdollista vaihtaa toinen setti pulloon kuplivaa tai alkoholittomaan juomaan.
Valo-ääniallas 34 ℃ |
Jalkakylpyaltaat 34 ℃ |
Poreallas 34 ℃ |
Kylmäallas 7 ℃ |
Kylmä-kuuma allas jaloille 7/34 ℃ |
Kolin Kuohu -kylmä suihku |
Ulkopalju, joista voit ihailla Kolin luontoa ja vaaramaisemia 34 ℃ |
Caribbean Storm |
Tropical Rain |
Kaikki saunat ovat sekasaunoja. Uimapukua pidetään koko ajan, myös saunoissa
Suomalainen sauna "Tuli" ℃ Aromisauna "Kivi" 60-70 ℃ Höyrysauna "Vesi" 40-50 ℃
Relax-huone, jossa lämpöpedit ja jossa voi nauttia hedelmiä ja teetä |
MAISEMAHISSILLÄ ADRENALIINIPIIKILLÄ
En ole koskaan ollut seikkailuhullu ja minulle maisemahissi on jo kohta, jolloin adrenaliini nousee korkealle. Maisemahissimatkan pituus on 770 metriä ja kesto yhteen suuntaan noin kahdeksan minuuttia. Korkeuseroa matkan aikana kertyy huimat 212 metriä.
Saapuessa ylös Ukko-Kolin huipulle meille avautui silmien eteen Suomen rakastetuin kansallismaisema. Tässä kohdassa adrenaliini nousi kauneudesta. Paluumatkalla saatiin 8 minuuttia ihastella maisema Pieliselle, mikä tuntui käsinkosketeltavan läheltä. Aivan upea elämys!
ILLALLISELLA HOTELLIN OMASSA TERVASKANTO -RAVINTOLASSA
Just kun alkoi tuntua nälkä, oli jo aika illalliselle, jota toisena iltana nautiskelimme Break Sokos Hotel Koli Kylän Tervaskanto-ravintolassa. Hotellin ravintola Tervaskannossa tarjoillaan rehtejä ruoka-annoksia pastoista Pielisen kuhaan ja paikalliseen Haukiniemen tilaan pihvilihalla täytetyistä burgereista talon Signature-annoksiin eli leikkeisiin.
Järvikalaleipänen |
Tervaskannon piirakkaa naudan rosepaistilla |
Sokerisuolattua lohta |
Kanapasta |
Paikallista kuhaa |
Suklaamoussea |
Mustikkakukkoa |
Hyvän ruoan jälkeen unet maistuivat kahden päivän vanhoissa lakanoissa ja aamuaurinko herätti meidät taas kerran valmiiseen pöytään. Aurinkoisena säänä, Koli näytti vielä komeammalta ja ensi vuoden juhannus heräsi jo nyt mieleen… Voitko arvata, minne haluaisin mennä ensi juhannuksena?
Oletko itse miettinyt vietä juhannusta upeissa kansallismaisemissa? Minusta tämä elämys oli upea ja tämän lähemmäs juhannustunnelmia on ehkä vaikea päästä! Uusi Break Sokos Hotel Koli Kylä sijaitsee Kolin kylällä, kansallispuiston retkeilyreittien äärellä. Ylhäältä, Ukko-Kolin huipulta taas löytyy maisemahotelli Break Sokos Hotel Koli.
Paluumatkalla kotiin piipahdamme Kontiolahteen: vierailu täynnä muistoja, tunteita, kyyneleitä… Tästä en tällä hetkellä halua kertoa lisää. Haluan pitää kaikki itsekkäästi itselläni. Nutikkaa te muut ihanista Kolin tunnelmista.
♥ Sanja
Ei kommentteja